Yle: Kryptot tunnustetaan pysyväksi ilmiöksi — Eläkeyhtiön johtaja näkee ETP:t tapana lähteä mukaan
Kryptovaluutat, erityisesti Bitcoin, on viimeistään tänä vuonna tunnustettu finanssialalla pysyväksi ilmiöksi, uutisoi Yle sunnuntaina. Ala on vakiinnuttanut asemansa, ja sen ympärille on syntynyt oma toimialansa sekä kasvava käyttäjäkunta. Suomessa arviolta satojatuhansia ihmisiä omistaa jo jonkin verran kryptovaluuttoja.
Kotimainen kryptovälittäjä Coinmotion sai kesällä ensimmäisenä Suomessa EU:n MiCA-sääntelyn mukaisen toimiluvan. Yhtiön toimitusjohtaja Antti-Jussi Suominen arvioi, että kryptoja omistavien suomalaisten määrä voi nousta jopa 900 000:een vuoteen 2034 mennessä. Hänen mukaansa kryptot ovat nousseet koko kansan sijoitusinstrumentiksi, ja uusi sääntely vahvistaa alan uskottavuutta.
Samaan aikaan kansainväliset sijoitusjätit, kuten BlackRock, ovat keränneet miljardeja kryptorahastoihin, mikä avaa myös institutionaalisille sijoittajille väylän osallistua markkinoille. Ylen haastattelema, anonyyminä pysyttelevä suomalainen eläkeyhtiön sijoitusjohtaja kertoo, että juuri rahastoyhtiöiden tarjoamat krypto-sijoitustuotteet saattavat olla tapa eläkeyhtiölle ”mennä sisään” kryptoihin.